tiistai 17. toukokuuta 2016

4. Tori Amos - Hey Jupiter

Joskus sydän särkyy. Joko se särkyy jonkun ihmisen tähden, menetettyjen mahdollisuuksien ja murtuneiden unelmien tähden, tai muuten vaan. Olen särkyväistä tyyppiä. Koen sydänsärkyä helposti, ja silloin on tärkeää löytää kappale, jonka parissa velloa ihanan kirpeässä kivussa. Hey Jupiter on monesti rientänyt apuun.

Aina minä annan jonkun kävellä ylitseni. Sydämeni on läpimärkä ja toisen saappaat sotkevat eteisen, mutta annan sen aina anteeksi. Ja aina minä palaan, vaikka tiedän, että pian sattuu lisää. Olen masokisti. 

Kun Tori laulaa "ooh" se kuulostaa juuri siltä miltä nyt tuntuu. Sydän särkyi juuri. 

I go from day to day
I know where the cupboards are
I know where the car is parked
I know he isn't you


Hey Jupiter (ja erityisesti Dakota version) on ehdottomasti kappale, jonka tahtiin itken. 

torstai 28. tammikuuta 2016

3. Joose Keskitalo - Kerubi kosketti huuliani

Entä jos suhtautuisin kuolemaan ystävänä ja hellänä rakastajana? Entäs jos Jumala onkin kaikkialla, hautausmaalla ja sen hongissa?


"Kerubi kosketti huuliani" vie katarttiseen mielentilaan, jossa nähdään näkyjä ja samalla kuullaan rauhallisten puiden huminaa. Ja elämän ja kuoleman rajan takana Tuonelan joesta noustaan ylistämään Jumalaa. Suussa maistuu makealta ja ilmassa tuoksuu suitsutussavu. Näky kieppuu ja pian katse on puiden latvoissa. Ja pian yhdyn niiden lauluun.

"Pyhä pyhä, pyhä Herra Sebaot,
ja hongat ne huojuu."

Ajatus siitä, että männyt huojuvat vain ylistääkseen Jumalaa on tavattoman kaunis. Pian näky on ohi, mutta hautausmaan maa on pehmeä ja auringon lämmittämien neulasten tuoksu sekä lintujen liverrys tuudittavat rauhalliseen uneen, jossa nähdään jo edeltä menneitä, hautausmaan tuttavia.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

2. Kate Bush - Hounds of love

Rakkaus on vierasta ja pelottavaa, joten sitä kannattaa paeta. Se kuitenkin jahtaa ja vaanii nurkan takana, eikä sitä lopulta ehkä pääsekään karkuun.


Hounds of love saa hengästymään, pelkäämään ja toivomaan. Rummut ja haukahdukset, Katen ylimaallinen ääni, ne kaikki tekevät kappaleesta pakahduttavan, ja todellakin saavat tuntemaan tekstin jännityksen ja hämmennyksen. Haluan jotain, mutta minua pelottaa. Ristiriita repii, eikä kukaan voi auttaa. Ja rimpuilen henkeni hädässä, joten minua on pideltävä. Apua.

Oh, here I go!
Don't let me go!
Hold me down!
It's coming for me through the trees.
Help me, darling,
Help me, please!


Tunnistan itseni kappaleesta, ja se onkin minulle äärettömän rakas. Itseasiassa niin rakas, että nappasin blogin otsikon siitä. Kuten kertoja, en tiedä, mikä on minulle parasta ja mieluummin piiloudun "koirilta" kuin annan niiden saada minut kiinni. (Olen oikeastaan vähän koirakammoinen, nyt kun tuli puheeksi.) Itselleni kappaleen antagonisti on vieras, enkä oikeastaan osaa määrittää, kenelle tässä lauletaan. Mutta ei sen väliä, tunnelma imee mukanaan ja syke nousee kappaleen vyöryessä ylitse. Ja kaikki kiteytyy viimeisessä lauseessa: "Do you know what I really need? I need love."

lauantai 23. tammikuuta 2016

1.David Bowie - Heroes

Hei satunnainen vierailija! Tahdoin perustaa blogin, jossa saan hehkuttaa kappaleita, joista pidän. Matkan varrella löytyy uutuuksia, taskussa on jo satoja ennestään. Musiikki saa ihmisen tuntemaan asioita, ja näitä tunteita puran virtuaalipaperille. Hoplaa, tästä se lähtee! Ulkoasu on vielä vähän hakusessa, mutta abide with me.

(Minulla on myös toinen blogi, jossa keskityn omaan naamaani. Tämä on paikka, jossa keskityn sieluuni.)

Ensimmäinen kappale on David Bowien "Heroes."


Se on se hetki, kun ajaa autolla ikkunat auki, parhaiden kavereiden kanssa, vauhtia on vähän liikaa ja tuntuu, kuin nousisi lentoon. Olo on vapaa ja nuori, mutta pohjalla sykkii haikeus. Lyriikat muistuttavat hetkien katoavaisuudesta. Viimeistään c-osassa on selvää, että tässä ollaan vain tämän päivän, ja vain sillä on oikeastaan merkitystä. Eikä me olla mitään, ja silti kaikki. Talla pohjaan, huudetaan ja annetaan tien viedä ja maisemien vilkkua ohi.

Though nothing, will keep us together
We could steal time,
just for one day
We can be Heroes, for ever and ever.


Heroes nostattaa jalat maasta ja tuntuu tuulelta hiuksissa. Tuoksuu pakkaselta ja bensalta.